ETUSIVU  ◊  NAMI  ◊  ROOSA  ◊  PÄIVÄKIRJA  ◊  MUISTOISSA





© KK

© Sallis Lindqvist

Roosan näyttelyarvostelut näet täältä!

Kuulumisia tulee varmasti vähän harvakseltaan kirjoitettua, lähinnä isommista jutuista tulee sitten tekstiä, kuten näyttelymatkoista, mahdollisista koulutustilaisuuksista, Roosan tulevaisuudessa myös kokeista jne. Välillä sitten taasen saatan kirjoittaa jonkunnäköistä yhteenvetoa lähiajoilta. Ennen marraskuuta kirjoitetut kuulumiset voit lukea osoitteesta http://tildajapupu.blogspot.com, mutta jotenkin tuli sellainen olo, että on hölmöä kirjoitella näiden eläinten kuulumisia blogiin, joka on aloitettu aivan toisten eläinten kuulumisten voimin.

07.11.2010 Lohjan Pentunäyttely

Oltiin Roosan kanssa kahdestaan näyttelyreissulla, kun Ilkka jäi Pinjan kanssa kotiin. Tosin tällä kertaa oisin ehkä voinut kyl tarvitakin Ilkkaa, kun olin melko liikuntavammanen itse ja välillä pelkkä käveleminen oli yksittäisten askeleiden ottamista ja odottelua, että koska pystyy ottaan seuraavan askeleen.. onneksi paikalla oli myös kaveri oman lk colliensa kanssa ja hän ehti (juuri ja juuri) omasta kehästään Roosan kanssa kehään, eikä mun tarvinnut ruveta miettimään, että pääsenkö edes kävelemään kehässä! Roosa oli ehkä vähän rauhaton ja turhan innoissaan Katin nakeilta ja lihapullilta haisevista käsistä, vaikkei mitään nameja mukana kehässä ollutkaan, mutta loppujenlopuksi meni kyllä aika nätisti - sitä samaa, mitä se välillä munkin kanssa tekee, eli liikkeelle lähtiessä tuppasi vähän innostumaan liiaksi, mutta rauhoittui sitten taas kiltisti ravaamaan ja seistessä joutui välillä vähän paikkailemaan asentoa. Kehästä tuli loppujen lopuksi vain 1. palkinto ilman KP:tä ja täten jäätiin myös ilman ROP:ia sekä ryhmäkehää, muutoin arvostelu oli odotettu ja ihan hyvä, mutta KP jäi saamatta pääasiassa "niukkojen huulien ja eturinnan takia sekä tarvitsee aikaa" - oli sentäs sanonut jotain siitä, että esiintyy ikäisekseen hienosti :) Arvosteluteksti kokonaisuudessaan sekä ulkona otettu seisotuskuva täällä. Roosa pääsi sitten vielä tuon kaverin lk collien kanssa vähän vapaana temmeltämään ennen kotimatkaa.

 

Kaikki materiaali © Hanna Mäki-Tulokas, ellei toisin mainita!